Vuonna 2011 Euroopan investointipankin rahoitus pienille ja keskisuurille yrityksille nousi ennätykselliselle tasolle, kun EIP-ryhmä keskittyi edelleen vahvasti reaalitalouden tukemiseen toimivaltuuksiensa mukaisesti.
EIP-ryhmä järjesti rahoitusta pk-yrityksille 13 miljardia euroa vuonna 2011. Kaikkiaan yli 120 000 pk-yritystä EU:n kattavasti sai kuluneena vuonna EIP-ryhmän rahoitustukea. Pk-yritysten osuus yksityisen sektorin työvoimasta EU-maissa on yli kaksi kolmasosaa. Pk-yritykset myös kasvavat keskimäärin nopeammin kuin suuret yritykset, ja niiden rooli uusien työpaikkojen synnyttäjänä on merkittävä. Ne ovat kuitenkin talouden kriisiaikoina kokonsa vuoksi hyvin haavoittuvaisia, kun niiden rahoituksen saanti vaikeutuu epäsuotuisan talouskehityksen takia.
Vuonna 2011 myönnetty rahoitus kuvastaa EIP:n ja kumppaneina toimivien pankkien välillä vuosina 2009 ja 2010 tehtyjen pk-yrityksiä koskevien lainasopimusten poikkeuksellisen suurta määrää. Lainasummasta ilmenee myös EIP:n ja Euroopan investointirahaston yhteinen pyrkimys tavoittaa mikroyritykset, joiden työllistävä potentiaali on merkittävä.
EIP:n pääjohtaja Werner Hoyer toteaa: “EIP tukee edelleenkin kasvua ja työllisyyttä Euroopassa ja maailmalla. Tänä päivänä monet maat kohtaavat valtavia haasteita. Me olemme Euroopan unionin oma pankki, ja meillä on eväät antaa maille taloudellista apua elinkelpoisia hankkeita tukeviin toimiin. Tässä me yhdistämme EIP:n lainat ja EU:n avustuksina annettavan rahoituksen ja tarjoamme hankevalmisteluun liittyviä teknisiä neuvoja. Lyhyesti sanoen EIP tukee jatkuvasti reaalitaloutta luotontarjonnan, eri rahoitusvarojen yhdistämisen ja neuvonnan keinoin.”
EIP:n allekirjoittamia uusia lainoja kertyi 61 miljardia euroa vuonna 2011 ja ne suuntautuivat liki 70 eri maahan. EU-maiden hankkeiden osuus lainanannosta oli 54 miljardia euroa ja Euroopan unionin ulkopuolisten maiden osuus 7 miljardia euroa. EIP osallistui reaalitalouden rahoitukseen ennätyksellisellä lainasummalla maksettujen lainojen noustessa 60 miljardiin euroon.
Hiilidioksidipäästöjä vähentävien hankkeiden osuus kokonaisrahoituksesta oli 30 prosenttia ilmastoperusteisen rahoituksen noustessa yhteensä 18 miljardiin euroon. Tässä ovat mukana 5,5 miljardia euroa uusiutuvan energian investointeihin, 1,3 miljardia euroa energiatehokkuuden parantamiseen ja 8 miljardia euroa kestävän liikenteen suunnitelmien tukemiseen.
Euroopan unionin ulkopuolisten maiden osuus luotonannosta oli yli 7 miljardia euroa; siitä puolet kohdistui erityisesti liittymistä valmisteleville maille. EIP:llä on tärkeä rooli G8-maiden viime toukokuussa käynnistämässä ns. Deauvillen kumppanuudessa. Tämän sopimuksen avulla tuetaan demokratia- ja talouskehitystä kansannousun läpikäyneissä arabimaissa, joissa on nyt ”arabikevään” jälkeinen siirtymävaihe. Lähes 1 miljardin euron suuruiset lainat allekirjoitettiin vuonna 2011 kohdealueen yksityissektorin kehittämiseen ja infrahankkeiden vauhdittamiseen. Euroopan unionin itäiselle naapuristolle allekirjoitetut lainat olivat ennätykselliset 800 miljoonaa euroa.
EIP:n strategian painopisteitä on vahvan taloudellisen aseman ylläpitäminen, ja siksi tavoitteena on vähitellen palauttaa lainananto vuotta 2008 edeltäneelle tasolle. Lainananto uusille toiminnoille on suunniteltu supistettavaksi 50 miljardiin euroon vuonna 2012.
Tammikuun 30. päivänä pidetyn epävirallisen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti EIP-ryhmän toiminnan painopiste pysyy Euroopan kestävän kasvun ja työllisyyden tukemisessa vuonna 2012. EIP:n lainananto Euroopan unionin ulkopuolella keskittyy liittymistä valmisteleviin maihin ja unionin eteläiseen ja itäiseen naapuristoon.
EU-johtajien pyynnöstä EIP-ryhmä ja Euroopan komissio tutkivat yhdessä mahdollisuuksia kasvattaa EU:n talousarviovarojen osuutta rahoitusrakenteessa. EIP-ryhmä on valmis päivittämään luotonantotavoitteita Euroopan unionilta saatavan lisärahoituksen mahdollisuuksien huomioon ottamiseksi.
- Presentation slide [EN]
- List of financing operations in 2011 [EN]
- Recording of the Press Conference is available on Europe by Satellite – EIB Press Conference