Euroopan investointipankki (EIP) lisäsi rahoitustaan ilmastolähtöisille hankkeille* rahoitusosuutemme noustessa 19 miljardiin euroon, mikä vastaa hienoa 30 prosenttia EIP:n luotonannosta Euroopan unioniin. Lainananto kasvoi merkittävästi edellisvuoden 16 miljardista eurosta, ja se on EIP:lle uusi virstanpylväs kestävän kasvun tukijana ja vähähiilisen tulevaisuuden rakentajana Euroopassa.
EIP:n koko luotonanto oli 72 miljardia euroa vuonna 2010 ja se suuntautui noin 460 hankekooltaan suurelle hankkeelle. EU-maiden osuus myönnetystä lainanannosta oli 63 miljardia euroa ja Euroopan unionin ulkopuolisten maiden osuus 9 miljardia euroa. Talousnäkymien kirkastuessa EIP:n lainananto on siten palautumassa hiljalleen kriisiä edeltäneelle tasolle.
EIP edisti merkittävästi Euroopan talouden elvyttämistä toteuttamalla tukipaketin, joka sisältää 61 miljardia euroa erityistä lisärahoitusta viimeksi kuluneiden kolmen vuoden ajalle. Se on peräti 11 miljardia euroa alkuperäistä suunnitelmaa enemmän! Tämän erityisen poikkeustoimen mukaisen tuen ensisijaisina saajina olivat pienet ja keskisuuret yritykset, joiden rahoituksen saatavuus on erityisesti vaikeutunut viimeaikaisen talouskehityksen takia, sekä EU:n vähemmän kehittyneet alueet. Näiden kolmen vuoden aikana EIP:n lainoja annettiin noin 160 000 pk-yrityksen erilaisiin rahoitustarpeisiin. Euroopan vähemmän kehittyneitä alueita tuettiin tänä aikana noin 430 hankkeen rahoituksella.
EIP pääjohtaja Philippe Maystadt sanoi: “Me olemme toteuttaneet menestyksekkäästi tehtävämme, joka koski elvytystukea Euroopan taloudelle rahoittaessamme hankkeita, jotka luovat lisää talouskasvua, uusia innovaatioita ja työpaikkoja. Me olemme myös hyvin ylpeitä ennätysmäisestä ilmastolähtöisten hankkeiden lainavolyymistä. Halu toimia entistä paremman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta on eteenpäin paneva voima kaiken tekemisemme takana.”
EIP:n keskeiset panostusalueet ilmastolähtöisten hankkeiden tukemisessa ovat edelleenkin energiainvestoinnit (uusiutuva energia ja energiatehokkuus) ja kestävän liikenteen investoinnit.
Pankki pystyi onnistuneesti lisäämään uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden luottojen kantaansa. Vuonna 2010 uusiutuvan energian hankkeet saivat rahoitustukea yli 6 miljardia euroa ja energiatehokkuuden hankkeet vastaavasti yli 2 miljardia euroa. Kansalliset toimenpidesuunnitelmat uusiutuvasta energiasta ovat todistaneet merkityksensä kyseisten alojen investointien mahdollistajana, ja rahoitustukea kohdistettiin kaikille kolmelle kehitteillä olevalle tekniikalle, joita ovat tuulivoima, aurinkoenergia ja biomassat. EIP:llä on johtava asema liikennealalla sähköajoneuvojen tuotekehitykseen ja valmistukseen myönnettävän rahoitustuen antajana.
EU:n ulkopuolisten maiden ilmastoperusteinen EIP-rahoitus vuonna 2010 oli 2 miljardia euroa. Pankki vahvistaa merkittävästi tukeaan kyseisten maiden kestävän energiatekniikan hankkeille seuraavien kolmen vuoden aikana. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että kestävän energian hankkeiden rahoitusvälineeseen kohdistettua määrärahaa sovittiin korotettavaksi 1,5 miljardia kokonaismäärän noustessa tämän jälkeen 4,5 miljardiin euroon. Tämä yhdessä ehdotetun ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvien toimien 2 miljardin euron suuruisen lainavaltuuden kanssa (kyseinen ehdotus on parhaillaan Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä) antaa pankille hyvät lähtökohdat auttaa Euroopan unionia toteuttamaan ilmastopoliittisia globaaleja päämääriään unionialueen ulkopuolella.
Tulevan toimintamme tavoitteena on tehokkaasti edistää Eurooppa 2020 -strategian, EU:n ilmastopoliittisten päämäärien ja ulkopolitiikan tavoitteiden toteuttamista. EIP myöntää edelleenkin pitkäaikaista rahoitusta ja tarjoaa teknistä osaamista ja asiantuntemusta sekä pyrkii kehittämään yhteistyössä Euroopan komission kanssa uusia instrumentteja, joiden kautta voidaan lisätä ensisijaisten toimialojen kuten infrasektorin ja pk-yrityssektorin riskinkantokykyä.
EIP:n vuoden 2010 nettotulos oli 2,1 miljardia euroa.
Taustatietoa toimittajille
Euroopan investointipankki on pitkäaikaisia lainoja myöntävä Euroopan unionin rahoituslaitos.
EIP:lle kuuluvana tärkeimpänä tehtävänä on myötävaikuttaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhdentymiseen, tasapainoiseen kehitykseen sekä taloudelliseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen.
Se tukee EU:n jäsenvaltioiden hankkeita, mutta pitää tärkeänä myös EU:n jäseneksi pyrkivien maiden ja kumppanuusmaiden investointien rahoitusta.
EIP hankkii toimintaansa varten huomattavia määriä varoja pääomamarkkinoilta. Se rahoittaa edullisin lainaehdoin hankkeita, jotka ovat EU-politiikan strategian mukaisia.
Se on markkinoiden johtava valtiollinen/monikansallinen lainojen liikkeeseenlaskija. EIP on jatkuvasti säilyttänyt asemansa korkeimmalla AAA-luottoluokitustasolla. Hyvän luottokelpoisuuden taustalla ovat EIP:n jäsenten ja osakkeenomistajien pysyvä tuki, vahva pääomapohja, erinomainen lainasalkun laatu, konservatiivinen riskienhallinta sekä selkeä varainhankinnan strategia.
Ilmastolähtöiset hankkeet ovat sellaisia hankkeita, jotka koskevat esimerkiksi energiatehokkuutta, uusiutuvaa energiaa, liikennettä, metsätoimintaa, innovaatioita (TKI) ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Jotta hanke voidaan luokitella ilmastolähtöiseksi hankkeeksi, sen on täytettävä tiukat laatukriteerit, jotka koskevat hankkeen vaikutusta hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen, energiatehokkuustavoitteisiin taikka hiilidioksidin sitomiseen. Ainoastaan uusimmat tekniikat, joihin liittyy eniten innovaatioita, kuten esimerkiksi aurinkoenergia, tuulivoima ja biomassat, voidaan määritellä ilmastolähtöisiksi hankkeiksi. Vaihtoehtoisesti voidaan edellyttää, että hankkeen ilmastonmuutokseen sopeutumista edistävä komponentti on vähintäänkin 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.