Jos vuosi 2024 pitäisi kiteyttää yhdellä sanalla, tuo sana olisi ”muutos”: muutos politiikassa, kun yli kaksi miljardia ihmistä eri puolilla maailmaa käy äänestämässä, ja viimeiset 80 vuotta vallinneen maailmanjärjestyksen syvällekäyvä muutos, joka on johtanut kauppajännitteisiin, konflikteihin ja sotiin.
Myös taloudessa on käynnissä muutos, sillä energiavallankumous on täydessä vauhdissa samaan aikaan, kun tekoälyn käyttöönotto nopeutuu. Tämä haastaa niin tapamme työskennellä kuin koko elämäntapammekin. Ilmastonmuutos lisää äärimmäisiä sääilmiöitä, jotka samalla käyvät yhä kalliimmiksi. Vihreä siirtymä on astumassa uuteen vaiheeseen, jossa vihreät ratkaisut ovat taloudellisesti entistäkin kannattavampia ja läpimurtoteknologioita tulee jatkuvasti markkinoille.
Tämä muutos on monella tapaa hämmentävä, ja joudumme kyseenalaistamaan monet itsestäänselvyyksinä pitämämme asiat.
Kun valmistaudumme vuoteen 2025, meidän eurooppalaisten on sopeuduttava tähän muuttuvaan ympäristöön. Meidän on uudistettava ja yksinkertaistettava asioita, jotka eivät enää sovellu tarkoitukseensa, karsittava byrokratiaa, tuettava ja sitoutettava ihmisiä ja yrityksiä sekä tehtävä yhteistyötä kumppaneidemme kanssa erilaisten ratkaisujen löytämiseksi.
Juuri tähän olen keskittynyt vuonna 2024. Kun otin vastaan Euroopan investointipankkiryhmän pääjohtajan tehtävän tässä EU:n rahoituslaitoksessa, joka on yksi maailman suurimmista ja vahvimmista monikansallisista rahoitusalan toimijoista, minulla oli ensimmäiselle työvuodelleni selkeä tavoite: kuunnella ja osallistua.
Olen vieraillut jokaisen jäsenvaltion pääkaupungissa keskustelemassa valtiovarainministerien ja hallitusten johtohenkilöiden kanssa Euroopan painopistealueista. Samalla pääsin näkemään, miten Euroopan investointipankkiryhmän kentällä toimivat tiimit hyödyntävät ideoista nousevaa potentiaalia ja muuttavat varhaisvaiheen innovaatiot konkreettisiksi hankkeiksi, joilla lisätään tuottavuutta sekä talouksiemme ja yhteisöjemme kestävyyttä.
Olen kuullut Ateenan palomiehiltä, miten EIP-ryhmän rahoittamat valvontadroonit auttavat sammuttamaan metsäpaloja jo ennen kuin ne ehtivät karata käsistä. Olen vieraillut Barcelonassa tutustumassa keskeiseen vesihuollon infrastruktuurihankkeeseen sekä käynyt Amsterdamissa, Varsovassa ja Kööpenhaminassa eurooppalaisten innovaatioyritysten laboratorioissa, joissa terveysteknologian läpimurtotutkimusta vauhditetaan EIP:n tukemilla riskipääomalainoilla. Suomen-vierailuni aikana näin, miten EIP:n rahoittamat Länsimetron jatke ja Raide-Jokeri-ratahanke ovat helpottaneet merkittävästi liikkumista pääkaupunkiseudulla.
Kaikki, mitä olen nähnyt ja kuullut, valaa minuun uskoa Euroopan tulevaisuuteen ja kykyymme kohdata haasteet määrätietoisesti, yhdessä. Olen myös entistä vakuuttuneempi tarpeesta varmistaa, että menestyksen ja vaurastumisen mahdollisuudet levittyvät maanosassamme yhtä laajalle kuin lahjakkuuskin.
Uusi Euroopan komissio aloittaa työnsä tässä kuussa, ja sillä on tukenaan Euroopan arvostetuimpien ajattelijoiden, kuten Mario Draghin ja Enrico Lettan, tuoreet raportit. EIP-ryhmä tekee tiivistä yhteistyötä komission kanssa. Keskitämme investoinnit kahdeksaan päätavoitteeseen, jotka osakkaamme – eli EU:n 27 jäsenvaltiota – ovat hyväksyneet.
Euroopan unionin pääkaupunkeihin tekemieni vierailujen aikana poliittiset johtajat ovat ilmaisseet odotuksensa EIP-ryhmää kohtaan. He kehottivat meitä panostamaan vielä enemmän siihen, minkä osaamme parhaiten: suoraan investointien edistämiseen ja yksityisen rahoituksen houkutteluun. He pyysivät meitä jatkamaan ilmastopankin roolissamme, investoimaan lisää kilpailukyvyllemme välttämättömään innovointiin ja teknologiaan, koheesioon, kohtuuhintaiseen asumiseen, maatalouteen ja vesihuoltoon sekä tukemaan Euroopan turvallisuus- ja puolustusteollisuutta. Kaikki tämä on jo käynnissä, ja vuodelle 2025 on asetettu kolme päätavoitetta.
Ensinnäkin meidän on päästävä eroon hajanaisuudesta. Nyt on aika viedä markkinaintegraatiomme loppuun ja ottaa käyttöön kannustimia, välineitä ja selkeät puitteet, joilla Euroopan pääoma ohjataan tuottaviin investointeihin. Meidän on autettava EU:ssa syntyneitä yrityksiä, ideoita ja teknologioita kasvamaan ja pysymään Euroopassa.
Toiseksi meidän on yksinkertaistettava EU:n toimintatapoja ja kevennettävä hallinnollista taakkaa, joka jarruttaa investointeja hankkeisiin, joilla parannetaan ihmisten elämää ja vahvistetaan yhteisöjämme.
Kolmanneksi meidän on lisättävä rahoitusta yhteisen turvallisuutemme ja kestokykymme tukemiseksi ja Euroopan tuottavuuden ja kasvun vauhdittamiseksi.
Nämä kolme seikkaa näkyvät myös uuden komission prioriteeteissa, ja niillä on takanaan EU:n hallitusten tuki. Samalla ne ohjaavat EIP-ryhmän työtä. Kun rahoitus- ja sääntelyviranomaiset toimivat samaan suuntaan rahoitusvälineidemme kanssa toisiaan täydentäen, Eurooppa voi luoda yhtenäisyyttä moninaisuudestaan.
Eurooppa on tienhaarassa, ja tekemämme valinnat määräävät asemamme uudessa maailmanjärjestyksessä. Meillä on hyvät syyt olla luottavaisia. Demokratiat ovat vahvoja, kun yhteiskunnat uskovat omiin vahvuuksiinsa. Äärimmäisyyksiä puolestaan ruokkivat epätoivo ja jakautuminen.
Vastatuulista huolimatta ei ole syytä epäillä EU:n päättäväisyyttä rakentaa kansalaisilleen turvallisempi, vauraampi ja kestävämpi tulevaisuus. EIP-ryhmällä on strateginen rooli tässä yhteisessä pyrkimyksessä. Olemme paremman maailman vankkumaton tukija, joka auttaa rakentamaan enemmän ja parempia mahdollisuuksia tuleville sukupolville.
Tämä artikkeli mediassa
- Salzburger Nachrichten: Europa in einer Welt im Wandel
- 24 Chasa: Европа е на кръстопът. Кои са трите точки в компаса на ЕИБ
- Hospodarske noviny: Prezidentka Evropské investiční banky pro HN: Jak se Evropa vyrovnává s novými výzvami a co chystá pro příští rok? | Hospodářské noviny (HN.cz)
- Bloomberg Adria_Croatia: Nadia Calviño: Tri stvari su ključne za Europu u svijetu koji se mijenja | Bloomberg Adria
- Postimees: NADIA CALVIÑO ⟩ Euroopa investeerimispank kaasab ka Eestit
- Börsen Zeitung: Europa in einer Welt im Wandel | Börsen-Zeitung
- Delfi buzines: Nadja Kalviņjo: Mums jāpalīdz Eiropā radītiem uzņēmumiem, idejām un tehnoloģijām augt un palikt ES
- Times of Malta: Europe in a changing world
- AD: Opinie Europese Investeringsbank: ‘EU moet meebewegen in veranderende wereld’ | Opinie | AD.nl
- Expresso: A Europa num mundo em mudança - Expresso
- Bursa: Europa într-o lume în schimbare - 06.12.2024 | BURSA.RO
- Hospodarske noviny: Prezidentka Evropské investiční banky pro HN: Jak se Evropa vyrovnává s novými výzvami a co chystá pro příští rok? | Hospodářské noviny (HN.cz)
- Finance Business Daily: https://www.finance.si/manager/evropa-v-spreminjajocem-se-svetu/a/9029682